KADONNUT VATUPASSI

Torstai 15.5.2014 klo 14:26 - Merja (Itä-häme, Päivän vieras 13.05.2014)

pekka_p.jpgKulttuurilaitoksessa kevät tietää yhä enemmän ruumiillista työtä. Tavaroiden nostelua, pakkauksien purkamista, jopa hiekkakuormien kärräämisiä ja seinien maalaamista. Taidenäyttelyiden järjestäminen ei todellakaan ole pelkkää pientä ja sievää sommittelua.

Kesäkuun alussa avattava kesänäyttely on jo syksyn ja talven aikana suunniteltu valmiiksi. Toukokuun alkupäivinä tulevat 37 näyttelyyn osallistuvaa taiteilijaa ripustamaan ja rakentamaan omia teoksiaan yhdessä kuraattoreiden kanssa. Välillä keitetään soppaa tai kahvitellaan ja taas mennään tukka putkella, missä se vatupassi on, onko kukaan nähnyt mittaa, oiskohan täällä jossain vielä kolmas vasara ja minkäkokoisia ruuveja tähän seinään tarvitaan? Onneksi taiteilijoilla on hyvin kehittynyt estetiikan taju eli hyvää silmää ja he ovat yleensä käteviä käsistään eli vasarakin pysyy käsissä. Muitakin työkaluja toki tarvitaan, sillä nykytaiteen näyttelyssä ei esille tuoda pelkkiä keveitä tauluja. Juuri eilen esimerkiksi kiinnitimme seinälle kokonaisen huonekalun.

Meillä kaikilla ripustajilla on myös yhteinen päämäätä, hyvä näyttelykokonaisuus. Perusteellisestikin tehty näyttelysuunnitelma menee uusiksi siinä vaiheessa, kun jollekin teokselle löytyy vieläkin parempi paikka tai joku ei vaan yksinkertaisesti natsaa toisen viereen. Jossain välissä on suunniteltava ja toteutettava painomateriaalit ja muu markkinointi. Eihän kukaan tiedä tulla näyttelyyn, jollei tietoa levitetä eikä avajaisiin kutsuta. Voi ei, kuka suunnittelisi tämän vuoden teepaidan printin?

Jokakeväiset suuriksi joukkokohtauksiksi kutsutut yhteiset ripustustalkoot sujuvat yleensä sovussa ja hyvässä hengessä. Kuraattoreiden painajaisten estämiseksi ja stressin helpottamiseksi näyttely pyritään tekemään nimilaputtamisia, teosluettelointia, tiedottamisia ja siivoamisia vaille valmiiksi jo paria viikkoa ennen avaamista. Eihän se toki täysin onnistu koskaan, mutta noin boheemisen kutakuinkin kuitenkin. Näyttelyn avajaispäivä on yleensä stressin korkein huippupiste ja aina tuntuu että jotain jää tekemättä. Vaikka ei sitten kuitenkaan mitään oleellista, koska jokainen näyttely on valmistututtuaan se kaikkien aikojen paras ikinä.

Näyttelyvieraat sanovat usein alkukesästä että jahas teillä ne sitten alkoivat taas työt! Tietäisivätpä vaan! Siinä vaiheessa kun päästään sentään jo näyttelyvieraiden kanssa jutustelemaan, ovat raskaimmat työt jo takana. Suomi on monien kesänäyttelyiden maa, joten meitä kulttuurin keväisiä ahertajia on paljon ja työtä riittää, sillä seuraavaa näyttelyä aletaan jo pikkuhiljaa kokoamaan aina viimeistään edellisen avauduttua.

Kommentoi kirjoitusta.