OMAT KOIRAT PUREVAT

Torstai 22.8.2013 klo 20:32 - Merja, se ahne rahastaja


kassamerja.jpgOlen hiukan kiusaantuneena seuranut Facebookissa käytyä kauhistelua siitä kuinka Helsingin Taidehalli on evänyt kuvataidekriitikolta maksuttoman sisääpääsyn. Kyse on kuudesta eurosta ja maksullisuus koskee ilmeisesti jostain syystä ja ainoastaan Juhlaviikkojen aikaa. Tällaista taidelaitoksen taloudenpidon syövereissä kärvistelevää vapaaehtoistyöntekijää ihmetyttää näiden palkkansa ansaitsevien ymmärtämättömyys siitä, että samassa vuotavassa veneessähän tässä oikeastaan ollaan.

Ymmärrän toki että tässä on kyse ammattiryhmän tärkeästä ammatillisesta oikeudesta ja asia on puhtaasti periaattellinen. Kriitikoiden on minunkin mielestäni päästävä ilmaiseksi näyttelyihin, vaikken panisi pahakseni sitäkään että kriitikon pääsymaksun maksaisi vaikka työnantaja. Ja verotuksessahan pääsymaksut huomioidaan vähentävinä työkuluina kaikilla, joiden työhön näyttelyissä käyminen kuuluu.

Puhun nyt taiteilijavetoisen kesänäyttelyn kassanvartijan ominaisuudessa, en valtiollisen taidemuseolaitoksen. Täältä pienestä kassakopista kuunneltuna kuulostavat kohtuuttomilta keskustelussa heitetyt ajatukset siitä kuinka kaikkien taiteen kanssa työskentelevien ja opiskelevien olisi päästävä ilmaiseksi sisään taidenäyttelyihin. Eihän leipurikaan saa kahvilassa pullaa ilmaiseksi vaikka se kuinka edistäisi hänen uraansa ja taitojaan.

Taiteilijan kommenttina kuultu lausahdus ”minä en ainakaan taiteesta maksa” sattuu kuin oman koiran purema. Kesänäyttelykassassa saan usein kireän kohteliaasti selitellä 8 – 10 euron sisäänpääsymaksua sillä, ettemme yksinkertaisesti pystyisi järjestämään pääasiassa vapaaehtoisvoimin ylläpitämäämme näyttelyä ilman pääsymaksutuloja, silti aina joku kääntyy portilta loukkaantuneena. Ilmaiseksi päästämme lehdistön lisäksi kulloisenkin näyttelyn taiteilijat, laitoksemme omaan toimintaan osallistuvat taiteilijat ja muun lähipiirin. Ilmaiseksi pyritään kyllä kaikenlaisilla korteilla, välillä se on tuntunut jopa lahjonnan kerjäämiseltä tai peräti painostukselta.

Joskus täytyy kuitenkin pyrkiä olemaan tiukkana. Tinkaamistaitoja koetellaan kun tiskillä on vapaapääsyä vaatimassa Rautatieläisten henkilökuntatalehden edustaja kertakäyttökameransa kanssa, musiikinalan tekijänoikeusjärjestön edustaja sunnuntai-iltapäivällä tai Ely-keskuksen työpaikkakorttia vilauttava rouva lastensa kanssa. Muutama vuosi sitten Helsingin taidemuseon johtokunnan jäseneksi itsensä esitellyt palasi mökönä mersuunsa odottamaan kumppaninsa näyttelykierrosta kun ei itse päässyt maksutta. Täytyy myöntää että joskus on tullut lipsuttua, kun muutaman euron tähden en viitsi vaikuttaa ahneelta.

On onneksi toisinkin, jotkut haluavat maksaa vaikka olisivat oikeutettuja ilmaiseen. ”Kyllä meillä toimittajilla on varaa maksaa pieni pääsymaksu” on joku viisas joskus sanonut, eikä ole onneksi ainoa. En itsekään taatusti sorru tinkaamaan näyttelymaksusta missään. Samoin tekevät kollegani meidän näyttelyissämme käydessään, maksu suoritetaan itsestäänselvyytenä, eikä rahasta puhuta. Kukapa näyttelyn järjestäjää ymmärtäisi paremmin kuin toinen näyttelyn järjestäjä.  


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini