Mikä taideohjaajapankki?

leenaillukka450.jpg

kuvataiteilija Leena Illukka ohjaamassa Haihatuksen Minä osaan -koululaispajaa 2013

Haihatuksen taideohjaajapankki välittää tietoa taidetyötä tekevien ja sitä tarjoavien välillä. Palvelu on maksuton kummallekin osapuolelle.

Pankista voi kuka tahansa taideohjaajaa tarvitseva valita taiteilijan ja tarjota hänelle työtä, yhden pikkukeikan tai pidemmäksi ajaksi. Työnantaja ja taiteilija sopivat palkka- ynnä muista käytännön asioista keskenään, Haihatus toimii pelkästään tietoa levittävänä työntekijäpankkina.

Toistaiseksi pankki julkaisee ainoastaan keskisuomalaisten tai lähes keskisuomalaisten taiteilijoiden tietoja, mutta pankkiholvista löytyy tarvittaessa myös muuallakin asuvien taidetyöläisten  tietoja.

Mikä taideohjaaja?

Pankkiin voivat antaa tietonsa ammattitaiteilijat, jotka tekevät mielellään yhteistyötä koulujen, päiväkotien, yhteisöjen ja järjestöjen kanssa. He ovat eri alojen taiteilijoita; kuvataiteilijoita, tanssijoita, näyttelijöitä, sanataiteilijoita jne., jotka ovat koulutuksen tai kokemuksen kautta pätevöityneet ammattimaisiksi taiteentekijöiksi tai taidepedagogeiksi. 
 

Mitä taiteilija voi tehdä?

Taiteilijan voi kutsua avaamaan uusia näkökulmia taiteeseen ja luomaan hyvinvointia yhteisöön. Taiteilija voi tulla vetämään sovitusta aiheesta työpajaa tai kertomaan taiteesta, sen tekemisestä tai historiasta.
 

Taideohjaajapankin tehtävät

Taideohjaajapankki auttaa löytämään taiteiden asiantuntijoita, ilmentää kulttuurikentän moninaisuutta, tuo lisää näkyvyyttä sen parissa työskenteleville ja antaa uudenlaisen mahdollisuuden taidekulttuurin yhteistyöproduktioiden syntymiselle.
 

Kuinka saan tietoni taideohjaajapankkiin?

Taiteen ammattilaiset ja taidealan opiskelijat voivat ilmoittaa tietonsa palveluun Haihatuksen kotisivulla olevalla lomakkeella. Haihatuksen rekrykomitea käy läpi kaikki tekijätiedot ennen 
niiden julkaisua. Tarvittaessa tekijöiltä pyydetään lisätietoja heidän toiminnastaan ammattimaisuuden varmistamiseksi. 
Ohjaajaksi ilmoittautuvan edellytetään pystyvän ottamaan vastaan erityisesti Keski-Suomessa tapahtuvia töitä.

taideohjaaja-lomake

Taiteenalat:

kuvataide

näyttämötaide

musiikki

tanssitaide

mediataide

monitaide

jne...

 

Site Meter